Sosiaalipedagoginen, kuntouttava hevostoiminta aikuisille, nuorille ja lapsille
KUNTOUTTAVA HEVOSTOIMINTA

Kuvassa Hyvinvointitallimme hevoset Mausie, Milla ja Vili rentoutuneena kuumana kesäpäivänä.
KENELLE
Hevosavusteinen kuntouttava toiminta sopii mm.
-
nuorille ja aikuisille mielenterveyskuntoutujille
-
syömishäiriöistä kärsiville
-
syrjäänvetäytyville, koulukiusatuille, käytöshäiriöisille tai esim. ADHD-oireryhmästä tai autismista kärsiville lapsille, nuorille ja aikuisille
-
voimaannuttavana ja itsetuntoa vahvistavana toimintana elämän eri vaiheissa
-
stressistä ja työuupumuksesta kärsiville
-
pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseen
Hevosavusteisen kuntoutumisen tavoitteena voi olla mielen kuntoutumisen lisäksi esim. tunnetaitojen ja keskittymiskyvyn paraneminen, oppimisvaikeudet tai motoristen taitojen kehittyminen. Toiminta tapahtuu sosiaalipedagogisessa viitekehyksessä.
Hevosavusteinen kuntoutus on prosessi, jossa käytetään apuna tehtäväänsä soveltuvia hevosia ja poneja. Ratsastustaito tai aikaisempi hevoskokemus ei ole tarpeen. Harjoitukset/tehtävät suoritetaan talliympäristössä hevosen kanssa pääosin maasta käsin. Toiminnassa edetään kuntoutujan ehdoilla.
Ohjattu TUTUSTUMISKÄYNTI, missä voit kokeilla hevosavusteisen toiminnan voimaannuttavaa vaikutusta yhdessä hevosen kanssa työskennellen, maksaa 42,50 eur ja sen pituus on 60 min. Lämpimästi tervetuloa!
VARAA AIKASI tutustumiskäynnille suoraan sähköisestä ajanvarauksesta www.vello.fi/iloelaa/ tai olemalla yhteydessä Jaana Laurinvaaraan puh. 040 161 8895. Voit myös varata sosiaalipedagogisen hevostoiminnan käynnin 50 min tai 75 min suoraan sähköisestä ajanvarauksesta www.vello.fi/iloelaa/
Kuntouttavaan sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan ei tarvita aikaisempaa hevoskokemusta tai hyvää peruskuntoa. Kunto kohenee ihmeen nopeasti hevosten kanssa puuhatessa. Kaiken ikäiset asiakkaat ovat tervetulleita!

Kuvassa Hyvinvointitallimme Mausie (L' Esprit II) varsansa (3 kk) kanssa ratsastuskentällä .
PUITTEET TOIMINNALLE
Hevosten avulla tapahtuva toiminta toteutetaan maalaismaisemassa Ilo Elää Hyvinvointitallilla Kirkonummen Oitmäessä, vain 5 min. päässä Kehä III:lta. Esim. Helsingin keskustasta on n. 30 min. matka ja Tapiolasta n. 20 min.
Tallin välittömässä läheisyydessä on hyvin valaistu, kumirouhepohjainen aidattu ratsastuskenttä.
Hyvinvointitalli Ilo Elää on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä (vuonna 2016) ensimmäinen hevosavusteisten palvelujen jäsentalli läntisellä Uudellamaalla. Tämä takaa ammattitaidon ja palvelujen laadun.
Lue lisää jäseneksi hyväksytyn tallin kriteereistä www.ratsastus.fi
