Hyvän Olon Hevoshetki
Joskus tekee hyvää sekä aikuisille että lapsille lähteä hetkeksi pois tutusta arjesta.
Hyvän Olon Hevoshetki on 75 minuutin ohjattu kokonaisuus.
Saat olla hevosten kanssa, tehdä yhdessä asioita ja saada ikimuistoisia, ihania kokemuksia.
Voit tulla yksin tai yhdessä ystävän, puolison, lapsesi tai muun läheisen kanssa.
Aikaisempaa hevoskokemusta ei tarvita.
Mitä hevoshetkessä tehdään?
Tapaaminen rakentuu aina tilanteen ja osallistujien mukaan.
Voimme esimerkiksi:
- tutustua hevosiin ja niiden tapaan toimia
- harjata ja hoitaa hevosta
- liikkua hevosen kanssa maasta käsin
- tehdä pieniä, ohjattuja tehtäviä
- pysähtyä seuraamaan hevosten viestintää
Sinun ei tarvitse osata mitään valmiiksi. Jos sinulla on jo kokemusta hevosten kanssa, valitsemme sisällön toiveidesi mukaan, esim. työskentelyä kapsonin kanssa tai juoksutusta kahdella ohjalla.
Tärkeintä on, että nautit olostasi Hyvän Olon Hevoshetkessä.
Yksin tai yhdessä
Hevoshetkeen voi tulla yksin tai pienellä porukalla – yhteensä 1–3 henkilöä.
Pieni ryhmä sopii hyvin esimerkiksi ystäville, puolisoille tai läheisille, jotka haluavat tehdä yhdessä jotakin tavallisesta poikkeavaa.
Entä jos et tunne hevosia?
Ei haittaa.
Sinun ei tarvitse tietää hevosista mitään etukäteen.
Ohjaan sinua koko tapaamisen ajan ja kerron, miten hevosen kanssa kannattaa toimia.
Jos hevonen jännittää, se on ihan normaalia. Ovathan ne isoja eläimiä. Jännitys menee yleensä nopeasti ohi.
Kenelle tämä sopii?
Hyvän Olon Hevoshetki on sinulle, jos:
- haluat kokeilla jotakin uutta tai palata hevosten pariin aina uudelleen
- kaipaat irtiottoa tavallisesta arjesta
- olet aina ollut kiinnostunut hevosista, mutta et ole koskaan päässyt tutustumaan niihin
- haluat viettää erilaisen hetken ystävän tai läheisten kanssa
- haluat juhlistaa vaikkapa syntymäpäivääsi
- saatavilla myös lahjakorttina
Hevoset kohtaavat sinut sellaisena kuin olet
Hevosten kanssa ei tarvitse esittää mitään.
Käytännössä
Kesto: 75 min
Osallistujat: 1–3 henkilöä
Paikka: Hyvinvointitalli Ilo Elää, Myllypellontie 29, 02510 Kirkkonummi
Hinta: 84 € / 1 - 3 henkilöä
Saatavilla myös 2 tai 3 tunnin kokonaisuutena. Kysy silloin tarjousta.
Varaa oma Hyvän Olon Hevoshetki - saatavilla myös ilta- ja viikonloppuaikoja
Ota yhteyttä puh. 040 161 8895 soittamalla tai viestillä (myös WhatsApp), niin varataan sinulle/teille sopiva aika. Saatavilla on päivä-, ilta- ja viikonloppuaikoja.
Voit lähettää myös sähköpostia [email protected], niin palaan asiaan pian.
Mikäli haluat tarjouksen tai ostaa lahjakortin Ilo Elää Hyvinvointitallille, se onnistuu myös edellä olevien yhteystietojen kautta.
Lämpimästi tervetuloa!