Sosiaalipedagoginen, kuntouttava hevostoiminta aikuisille, nuorille ja lapsille

KUNTOUTTAVA HEVOSTOIMINTA

Hevosen ja talliympäristön käyttäminen kuntoutuksessa on Suomessa suhteellisen uusi kuntoutumisen muoto. Sillä tarkoitetaan sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajan (nimike sertifioitu v. 2016) ja tehtäväänsä koulutetun hevosen yhdessä asiakkaan/asiakkaiden kanssa toteuttamaa kokonaisvaltaista, suunnitelmallista ja tavoitteellista terapeuttista toimintaa talliympäristössä.

Kuvassa Hyvinvointitallimme hevoset Mausie, Milla ja Vili rentoutuneena kuumana kesäpäivänä.

KENELLE

Hevosavusteinen kuntouttava toiminta sopii mm.

  • nuorille ja aikuisille mielenterveyskuntoutujille
  • syömishäiriöistä kärsiville
  • syrjäänvetäytyville, koulukiusatuille, käytöshäiriöisille tai esim. ADHD-oireryhmästä tai autismista kärsiville lapsille, nuorille ja aikuisille
  • voimaannuttavana ja itsetuntoa vahvistavana toimintana elämän eri vaiheissa
  • stressistä ja työuupumuksesta kärsiville
  • pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseen

Hevosavusteisen kuntoutumisen tavoitteena voi olla mielen kuntoutumisen lisäksi esim. tunnetaitojen ja keskittymiskyvyn paraneminen, oppimisvaikeudet tai motoristen taitojen kehittyminen. Toiminta tapahtuu sosiaalipedagogisessa viitekehyksessä.

Hevosavusteinen kuntoutus on prosessi, jossa käytetään apuna tehtäväänsä soveltuvia hevosia ja poneja. Ratsastustaito tai aikaisempi hevoskokemus ei ole tarpeen.

Harjoitukset/tehtävät suoritetaan talliympäristössä hevosen kanssa pääosin maasta käsin. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta ei perustu ratsastukseen vaan vuorovaikutukseen hevosen kanssa. Ratsastus voi kuitenkin olla osana toimintaa, mikäli se tukee asetettuja tavoitteita. Toiminnassa edetään kuntoutujan ehdoilla.

Hevosavusteisesta kuntoutuksesta vastaa sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja Jaana Laurinvaara, joka on pohjakoulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja psykologian kandidaatti.

Jaana on valmistunut sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi vuonna 2010 (Turun yliopisto ja Ypäjän hevosopisto) ja kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi vuonna 2021.

Ohjattu TUTUSTUMISKÄYNTI, missä voit kokeilla hevosavusteisen toiminnan voimaannuttavaa vaikutusta yhdessä hevosen kanssa työskennellen, maksaa 42,50 eur ja sen pituus on 60 min. Lämpimästi tervetuloa!

VARAA AIKASI tutustumiskäynnille suoraan sähköisestä ajanvarauksesta www.vello.fi/iloelaa/ tai olemalla yhteydessä Jaana Laurinvaaraan puh. 040 161 8895. Voit myös varata sosiaalipedagogisen hevostoiminnan käynnin 50 min tai 75 min suoraan sähköisestä ajanvarauksesta www.vello.fi/iloelaa/

Kuntouttavaan sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan ei tarvita aikaisempaa hevoskokemusta tai hyvää peruskuntoa. Kunto kohenee ihmeen nopeasti hevosten kanssa puuhatessa. Kaiken ikäiset asiakkaat ovat tervetulleita!

Jaana Laurinvaara on sosiaalipedagogisen hevostoimintayhdistyksen jäsen (www.hevostoiminta.net). Yrityksemme on myös Green Care ry:n jäsen.

Kuvassa Hyvinvointitallimme Mausie (L' Esprit II) varsansa (3 kk) kanssa ratsastuskentällä .

PUITTEET TOIMINNALLE

Hevosten avulla tapahtuva toiminta toteutetaan maalaismaisemassa Ilo Elää Hyvinvointitallilla Kirkonummen Oitmäessä, vain 5 min. päässä Kehä III:lta. Esim. Helsingin keskustasta on n. 30 min. matka ja Tapiolasta n. 20 min.

Tallin välittömässä läheisyydessä on hyvin valaistu, kumirouhepohjainen aidattu ratsastuskenttä.

Hyvinvointitalli Ilo Elää on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä (vuonna 2016) ensimmäinen hevosavusteisten palvelujen jäsentalli läntisellä Uudellamaalla. Tämä takaa ammattitaidon ja palvelujen laadun.


Lue lisää jäseneksi hyväksytyn tallin kriteereistä
www.ratsastus.fi

Voit lukea suomalaisen lääkäriseuran Duodecim -lehden katsauksesta Eläinavusteisesta psykososiaalisesta kuntoutuksesta ja sen lukuisista hyödyistä TÄSTÄ